Tuli sitten custamoitua Lunaa. (kyllä nimesin hänet sitten Lunaksi)
Luna sai ensialkuun kynsilakat.
Ilman lakkoja.
Aave Maria päätti sitten tehdä Izumille ja Kiballe. Tässä vielä ilman.
Niinpä minäkin päätin tehdä vielä lohikselle. Ilman lakkoja.
Kaikkien lakat. Kiba sai valkoiset, Luna punaiset ja lohis ja Izumi vihreät.
Luna sai sitten vielä uudet silmät.
Tuollaiset keltaiset. Toiseta tuli hieman kökköinen, mutta ei sitä vauhdissa huomaa.
Tuossa sitten koko Luna. Sai vielä tuollaisen nutturan päänsä päälle.
Siinä vielä Lunaa.
Siinä näkyy nuttura juttu paremmin.
Huomenna olisi tarkoitus custamoida lohista. Minua ei saisi päästää koulsta pois näin aikaisin. Huomasi nimittäin että olen tehnyt jo kolme postausta tänään. Minähän suorastaan rääkkään teitä lukijoita.
Ihmesusi
Jipii !!! näyttää onnistuneen hyvin :DDD muistittehän laittaa lakkaa päälle ettei kulu pois? muuten mitä kuvien laadulle on käynyt :< ? jotenki sumuisia? jos kuvaa normi pikku digikameralla kannattaa kuvata päivänvalon aikaan ikkunana lähistöllä jolloin välttyy sumuisen hämäriltä kuvilta ;D
VastaaPoistaJuu kyllä on lakkaa. Kuvan laadulle on käynyt semmonen juttu että satoi lunta. Meillä on jättimäiset ikkunat joista pääsee paljon lumen heijastamaa valoa sisään. Kamera ei oikein tykkää siitä. Kai tässä täytyy sitkutella kevääseen ellei jostain ilmesty parempaa kameraa.
VastaaPoistaKokeilkaa kuvata päivällä kun on valoisaa ;D itse välttelen illalla kuvaamista juuri huonon laadun takia...
PoistaIhania♥
VastaaPoistaPaitsi kuvan laadussa olisi paranneltavaa ;)
Juu sille ei nyt vaan oikein voi mitään näin talvella.
Poistakivat silmät ja kampauskin näyttää söpöltä :)
VastaaPoista~Ninnuli
Kiitos!!!
PoistaKuvanlaadussa olisi parantelemista,mutta kyllä se kelpaa.
VastaaPoistaMuuten muokkaukset on ihan nättejä.*ihastus*
Harmi etten nähnyt kynsilakkoja :(
Kuvanlaadussa olisi parantelemista,mutta kyllä se kelpaa.
VastaaPoistaMuuten muokkaukset on ihan nättejä.*ihastus*
Harmi etten nähnyt kynsilakkoja :(
Suloinen<3
VastaaPoista